perjantai, 17. syyskuu 2010

Sitkeesti jatkuu

Sitkeesti olen vaan jumputtanut tällä 5 proteiiinpäivää 5 prot+kasvispäivää rytmillä. Kohtalaisen helppoa pitää ja olo on ihan hyvä, nukuttaa aika paljon, mutta se on varmaan ihan vaan luonnollista kaiken muun homman takia.

Paino on nyt pudonnut 5 kg joka mielestäni on aina todellisen laihduttamisen raja. Dukan kirja tuli ja huomasin, että karppaamisen muistona syön rasvaisempaa ruokaa kun oikeaoppisesti kuuluisi (sianlihaa päivittäin ja vähän juustoja) mutta koska paino kumminkin putoaa koko ajan vähän, olen tyytyväinen tähän ja jatkan tällä tyylillä. Eli jos tsemppi riittää ja haluan jossain vaihdeessa viellä puristaa voin ehkä jättää rasvan pois. En siis nyttenkään mitenkään sitä ahnehdi, mutta en ole täysin rasvattomalla. Maitotuotteista kuitenkin, muista kuin juustosta, käytän rasvattomia.

Maitorahkasta on tullut herkkupalani eli sekoitan leseitä, lightmehutiivistettä ja a-jukurttia mönjäksi, jolla päivän mittaan maustan rahkaa. Ikäänkuin jälkiruokani.

Yhdellä punnituksella paino oli noussut 900 g ja tiesin sen kovaksi paikaksi, olin onnkesi varautunut että näin tulee käymään, koska sitä edelsi yli kilon pudotus. Punnitsen noin joka kolmas päivä, hermoni ei riitä päivittäiseen. Jos on tullut nousua, pelkään lopettavani.

maanantai, 6. syyskuu 2010

Paino ei putoa

 

Nyt on kasvis+proteiinivaiheen viides päivä. Paino on pudonnut vain 200 g eli hyökkäys + 5 päivää aikana 2,4 kg, dukansivun arvion mukaan hyökkäysvaiheessa putoaisi 2,7 kg eli vähän masentavalta on tuntunut kun alun jälkeen ei oikein mitään ole tapahtunut. Kun keväällä yritin karppausmenetelmällä paino alussa laski ja sitten palasi samaan ja pysyi tasan siinä. Täytyy yrittää vaan sitkeästi, koska olo on nyt ollut aika tasaisen hyvä (parempi kuin tavallisesti) ja tää liikapaino-ongelma täytyy jotenkin selvittää ja painonvartijat kalorisysteemillä oli kyllä aika kova työ. Laihdutin 22 kg, joka nyt on 3 vuoden aikana hiipinyt takaisin eli tiedostan tämän ruokavalion pysyvyyden tarpeellisuuden ja omalta osalta tuntuu, että sillä pv systeemillä en jaksa rajattomasti. Toisaalta kai sitä mitä vaan tekee, kun on tietynlaisen vammautumisen ja sairastumisen vaara (polvet ym. ei kestä ylipainoa)
Olen siis nöyrän kiitollinen aina jos paino laskee. Odotan Dukan kirjan saapumista, koska nää periaatteet eivät ole aivan kristallinkirkkaat. Toisissa lähteissä saa syödä rasvalihaa alle 10% ja toisaalla ei sais olla rasvaa lainkaan. Miten semmoinen on mahdollista? Lihatuotteissa 3% on tosi vähän jo…Eli karppauksen muistikuvien jäljiltä olen voinut syödä rasvaa liikaa.
Ei kyllä tee mieli mitään herkkuja, aika täysi olo aina.
Kovan vatsan ongelmaan olen ottanut aika tuhtia c-vitamiinijauheliuosta, joka yleensä pistää vatsaan kyytiä. Viimeisenä hyökkäyspäivänä kyllä oli vähän synnytysfiilis vessassa käydessä…

maanantai, 30. elokuu 2010

Selvisin kunnialla

Ihan selvisin kunnialla tilanteesta. Ei mielestäni kiinnittänyt edes kenekään huomiota. Hyvä mieli, tulee sellainen olo että voisi olla osana tavallista elämää. Yritän luopua laihdutuskuuriajattelusta ja omaksua elämäntavan muutosta. Onneksi ei tarvitse luopua tällä ruokavaliolla mistään itselle päivittäin tärkeästä ruuasta lopullisesti. Tietty sokerimömmöt ja suklaa ovat olleet aina rakkaita, mutta sen nyt on tiennyt että eivät kuulu terveelliseen elämäntapaan mistään vinkkelistä katsottuna...

maanantai, 30. elokuu 2010

hyökkäyksen 6. päivä, koettelemus edessä

Tein dukan sivuilla suunnitelman, ja minulle ehdotettiin 7 vrk hyökkäystä. Nyt on kuudes hyökkäyspäivä meneillään ja kohtalaisen vaivattomasti etenee. Hikoilua ja pientä voimtattomuutta. On ollut myös päänsärkyä, johon otin asperinin. Olo on kumminkin parempi kuin tavallisesti, vähän reippaampi kokonaisfiilis.

Tänään klo 18 tuttavien lasten synntärit. Miten mahtaa mennä?

lauantai, 28. elokuu 2010

Alkoi hyvin

Eli dukansedän antaman ennustuksen mukaan laihdun 7 vrk hyökkäyksen aikana 2,7 kg ja tänään iloinen uutinen wiissä oli, että olen laihtunut 2,1 kg. Aina jotenkin vaarallisia tämmöset dietin alut, jotka menevät hyvin. Odotukset nousevat kohtuuttomiksi. Mutta tosiaan ennuste sivuilta oli mielenkiintoinen ja realistinen. Asetan sen seuraamisen tavoitteekseni.